”On lähdettävä, jotta voi tulla takaisin”

Lupautuessani kirjoittamaan ensimmäisen jutun tuoreeseen blogiimme en ollut lainkaan varma, mistä se kertoisi. En epäröinyt siksi, ettei asian tiimoilta olisi mitään sanottavaa; en vain osannut päättää, mistä aloittaisin.

Tuettuani pääni joksikin aikaa pöydänkanteen minulle alkoi valjeta, ettei tämä tunne ollut ensimmäistä kertaa vieraanani: Selkeänkin tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalaa. Pysähtyessäni ajattelemaan koko lausetta tajusin, mistä se minua muistutti: ajasta, jolloin aloin kiinnostua ympäristön hyvinvoinnista, mutten vielä tiennyt, mitä voisin tehdä sen eteen.

Mitä kauemmas lapsuuteen palaa, sen selvemmältä tuntuu ajatus siitä, miten kasvit kukkivat aina uudelleen, tuoksuvat aina yhtä hyvälle, tai ettei lumi voisi koskaan tulla tuhkan värjäämäksi. Iän karttuessa haave täydellisestä maailmasta voi kuitenkin alkaa rapistua, tahtoi tai ei. Kun haavoittumattomaksi tarkoitettu kuva alkaa säröillä, asian voi kieltää ja repeytymät paikata arvomaailmaa muuttamalla. Useimmiten epäkohdat, joiden muuttaminen koetaan vaikeimmaksi, kielletään kokonaan. En sano olevani poikkeus. Selän kääntäminen tai luovuttaminen ei kuitenkaan tuo takaisin mitään asioista, joita myöhemmin kaipaa.

Tapahtui se missä vaiheessa elämää tahansa, lapsenomaisen luottamuksen menettäminen huomiseen on asia, jota kenenkään ei tulisi kokea, ja toisaalta sen voisi sanoa olevan eräänlainen välttämättömyys. Ymmärrys siitä, ettei luonnon vahingoittamista yritetäkään välttää, voi olla turruttavaa tai jopa syy astua ulos reitiltä, jota kutsumme valtaväyläksi.

Vaikka päämäärä paremmasta huomisesta piirtyikin kartalle jo joitakin vuosia sitten, ei valintojen tekeminen ympäristön kannalta edulliseen suuntaan ole täysin iskostunut takaraivooni. Alun tietotulvasta selvittyäni tilanne on kuitenkin muuttunut mielekkäämpään suuntaan, ja uskoni kykyyn muuttaa asioita on vahvistunut. Eikä tämä tapahtunut vähiten Vihreän lipun myötä oppimieni asioiden, tutustumieni ihmisten tai saamieni mahdollisuuksien kautta.

Pienistä valinnoista alkaa vähitellen syntyä tekoja, ja jokaisella teolla on merkityksensä siihen, millaisen tulevaisuuden me jätämme jälkeemme. Kuka tietää, jos kaikki ihmiset vielä jonakin päivänä voisivat elää samaisessa lapsenomaisessa uskossa haavoittumattomasta luonnosta olematta kuitenkaan väärässä?

– Joni Ruotanen

Advertisements

3 kommenttia

  1. Laura K. said,

    huhtikuu 7, 2010 klo 9:56 am

    Hienoa. Mahtava aloitusteksti Vihreä-Lippu blogille. Tehkäämme kaikki tulevaisuudestamme valoisampi ja uskokaamme pystyvämme toteuttamaan pieniä asioita maailman hyväksi. Jeeee
    Hyvä kaikki, hyvä me. =)

  2. Raimo K. said,

    huhtikuu 8, 2010 klo 7:31 am

    Kiitos Joni hienosta blogin avaustekstistä! Ajatuksia herättävää luettavaa.

  3. tuula saraniemi said,

    huhtikuu 8, 2010 klo 8:15 pm

    Kiitos Jonille!
    Minut herätti aikanaan, jo 70-luvulla, pohtimaan jostakin lukemani retorinen kysymyspari: mitä jos olemme ainoat koko maailmankaikkeudessa ja mitä me olemme tehneet ainoalle maapallolle? 70-luvulla ”viherpiipertäjille” lähinnä naurettiin, koska taloudellis-tekninen kasvu oli kaiken elämisen hyväksytty malli. Nykyaikana koen suurta iloa siitä, että aina vain enemmän on ihmisiä, jotka kantavat oikeasti huolta ympäristöstään, maapallosta ja maailmankaikkeudesta. Siihen huolenkantoon riittävät pienetkin teot. Pienet purot saavat aikaan suuren virran. Maailma siis muuttuu, Eskoseni! Oli se Aleksis Kivi viisas mies!
    Tuula S.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: